|
|
...olen hurahtanut tähän hommaan enemmän kuin olisin voinut ikinä uskoa!
Olen aina tehnyt paljon töitä ja harrastanut monipuolisesti erilaisia asioita. Ennen Oriflameen liittymistä osa harrastuksista oli kuitenkin jäänyt paikkakunnan vaihdon ja opiskelun myötä. Työntouhuun ja hääräykseen tottuneelle joutenolokin voi olla rasite, vaikkei ylimääräistä aikaa paljon olisikaan.
Olin aiemmin ostellut Oriflamen tuotteita epäsäännöllisesti kotipaikkakuntani myyjältä. Vuoden 2009 alussa kävelin Lappeenrannan Kauneuspisteelle, ja ilmoitin silloin töissä olleelle Päiville, että haluan alkaa tilata tuotteita itse. Tarkoitus oli tosiaan tilata vain itselle ja esimerkiksi siskolle vähän edullisemmin - mutta toisinhan tässä kävi. Hommasta innostuttuani myynti alkoi sujua kuin itsestään, ja ansaitsin jo keväällä liput Britney Spearsin konserttiin. Kesäkampanjasta tarttui mukaan muun muassa se ihana vihreä miniläppäri, vaikken olisi ikinä uskonut yltäväni vastaaviin tuloksiin.
Oriflame on antanut minulle uuden tavan viettää vapaa-aikaa, ja mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin mukavissa puitteissa. Omat aikatauluni ja vapaa-ajan määrä vaihtelevat paljon, ja arvostan sitä, että Oriflamen parissa voi tehdä töitä silloin kun joutaa. Myyntikonsulttina olen saanut myös lisätuloja ja erinomaisen mahdollisuuden käyttää itse laadukkaita tuotteita. Oriflame on siis siitä kiva harrastus, että siitä on selvää hyötyä.
Vajaan vuoden aikana olen saanut hirveästi uutta tietoa tuotteista ja kauneudenhoidosta. Minulle on kertynyt innostunut asiakasjoukko, joista osa kyselee esitteiden perään jo ennen kuin ehdin niitä tarjoamaan. Olen oppinut, että jokainen meistä voi olla kauneuden asiantuntija, ja välillä hämmästyn itsekin, mihin kaikkeen tiedän vastauksen. Kauneusiltoja pitäessä olen myös huomannut, että esiintyminen ja yleisölle puhuminen on mukavampaa kuin muistinkaan, kunhan hallitsee asiansa. Oriflame on tuonut minusta esiin myös uusia puolia. Olen huomannut, että olen selvästi tulosmotivoitunut ja kova markkinoimaan. Ja olen hurahtanut tähän hommaan enemmän kuin olisin voinut ikinä uskoa!
Haluan viettää Oriflamen parissa vielä monia vuosia. Haluan oppia lisää, saada uusia tuttavuuksia ja välittää asiakkailleni tietoa kosmetiikasta. Oriflamen avulla jokainen voi tietenkin saavuttaa niin ikuisen kauneuden kuin terveydenkin, mutta kukapa ei haluaisi päästä joskus myös Oriflamen kustantamalle matkalle rentoutumaan, tai muuten vaan nauttimaan hyvästä tuloksestaan. Minulle on kuitenkin tärkeintä viihtyä mielenkiintoisen harrastuksen parissa, ja oma innostus takaa sen, ettei touhuaminen edes tunnu työltä.