|
|
Olen sellainen, että kaipaan elämääni aina jonkun projektin, en pidä ihan joutenolosta. Siksi Oriflame sopii juuri minulle. Teen töitä niin paljon kuin ehdin, ja olen itse vastuussa työstäni.
Pidin ystävälleni tyttöjen kauneusillan syksyllä 2007. Pian sen jälkeen minulle ehdotettiin, että ottaisin oman asiakasnumeron. Olin vähän vastahakoinen, sillä en ole koskaan ollut myyjätyyppiä. Olin lisäksi juuri palannut hoitovapaalta töihin. Ystäväni, naapurini ja sukulaiseni kuitenkin innostuivat Oriflamen tuotteista niin paljon, että minäkin innostuin Myyntikonsultin työstä.
Neljä kuukautta liittymisestä nousin Piiriedustajaksi, eli keräsin oman ryhmän. Viime vuonna (2008) minusta tuli uuden Planin myötä Tiiminvetäjä. Se oli minulle suuri saavutus, ja kun Oriflame toimitti kukat kotiin kiitoksena hyvästä työstä, tuntui tosi hienolta! Myös aluejohtaja palkitsi minut, ja sain häneltäkin kukkia ja lahjan. Aluejohtajani on muutenkin tukenut ja kannustanut minua alusta asti niin ongelmatilanteissa kuin onnistumisen hetkillä. Olen saanut hänestä hyvän ystävän. Oriflame on tuonut elämääni myös muita uusia ihmisiä ja hyviä ystäviä, joita tapaan myös Oriflamen ulkopuolella.
Olen aina pitänyt kosmetiikasta ja kauneudenhoidosta. Nyt olen oppinut niistä paljon lisää. Oriflamesta todella ihanan tekee se, että saa itse päättää, kuinka paljon haluaa tehdä. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän upeita palkintoja, kuten shoppailumatkoja ja laivaristeilyitä, saa. On hauskaa, että koko ajan on menossa jotain uutta ja kivaa. Se motivoi jatkamaan ja ylittämään omia suorituksia. Nälkä kasvaa syödessä.
Tällä hetkellä olen Tiiminvetäjä. Se sopii minulle. Minulla on pienet lapset, mies ja työ. Saan päättää itse omat Oriflame-työaikani. Voin tehdä töitä lasten päiväuniaikaan tai illalla, kun he menevät nukkumaan. Voin myös tehdä töitä yhdessä lasten kanssa, sillä kuvastojen vienti postilaatikoihin on meillä tyttöjen suosikkipuuhaa.Vanhempi tytär haaveilee, että kun hän on aikuinen, niin teemme Oriflamea yhdessä. Perhe tukee minua, ja tytöt ovat aivan koukussa Oriflamen ihaniin suihkugeeleihin ja huulikiiltoihin.
Oriflame on tuonut elämääni enemmän sisältöä. Minulla on nykyään monipuolinen ja täyteläisempi elämä. Olen sellainen, että kaipaan elämääni aina jonkun projektin, en pidä ihan joutenolosta. Siksi Oriflame sopii juuri minulle. Teen töitä niin paljon kuin ehdin, ja olen itse vastuussa työstäni. Puolitoista vuotta Oriflamessa mukanaolon jälkeen olen monia kokemuksia rikkaampi, ja odotan kovasti, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.