|
|
Oriflame on antunut minulle paljon ystäviä. En ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. Olen saanut mukavan toimeentulon yrittäjänä. Itsestäni olen oppinut, että jos päätän jotain ja haluan sitä tarpeeksi, kaikki on mahdollista.
Minut löydettiin Oriflameen messuilta, enkä alkuun oikein syttynyt asiaan. Sain kyllä esitteitä, mutta nostin ne lehtipinoon, ja lähdin mökille. Vasta syksyn tullen huomasin, miten mukavaa porukkaa oriflamelaiset olivat. Puolen vuoden päästä keräsin oman ryhmän. Tein sen osittain siksi, että olin ammatiltani kaupallisten aineiden opettaja. Ajattelin, että Oriflamen kautta saisin lisätietoa yrittäjyydestä.
Tein Oriflamea työn ohessa viisi vuotta. Koko sen ajan minulla oli sellainen olo, että Oriflame oli oma juttuni, ja että olin opettajanhuoneen kummajainen. Panostin Oriflameen paljon, ja ryhmässäni oli parhaimmillaan yli 150 myyntikonsulttia. Osasin rekrytoida. Idean myyminen muille oli minusta kivaa ja palkitsevaa.
Eräänä keväänä tein rohkean ratkaisun. Ilmoitin rehtorille, että en enää palaisi kouluun. Moni varmaan ihmetteli, mutta itse en ole katunut kertaakaan. Uskoin itseeni ja asiaani, uskoin Oriflameen ja uskoin sen tuotteisiin. Olin jo nähnyt, mitä Oriflamessa voi tosissaan tekemällä saavuttaa.
Töissä meni nyt hyvin, mutta kotona oli vaikeampaa. Mieheni alkoholisoitui, ja viimeiset yhteiset vuodet olivat kärsimystä. Pidin yllä julkisivua ja yritin peittää tuskaani. Oriflame antoi minulle silloinkin voimia. Se piti ajatukset pois ikävistä asioista ja mahdollisti myös eron. Uskoin pärjääväni ja tiesin tulevani toimeen.
Oriflame on antunut minulle paljon ystäviä. En ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. Olen saanut mukavan toimeentulon yrittäjänä. Itsestäni olen oppinut, että jos päätän jotain ja haluan sitä tarpeeksi, kaikki on mahdollista. Vuonna 2002 minusta tuli Oriflamen Aluejohtaja ja vuonna 2008 Senior Aluejohtaja. Vielä 15 vuoden jälkeenkin kasvan ja kehityn joka päivä.
Joskus mietin, mitä elämä olisi ilman Oriflamea. Ainakin siitä puuttuisi monet tärkeät ja ihanat ihmiset, elämykset, palkinnot, matkat kaukaisiin maihin ja onnistumisen ilo... Siitä puuttuisi työ, joka sopii minulle täydellisesti. En saisi nukkua myöhään, ja tehdä töitä yömyöhään kotikonttorissa vaikka yöpaita päällä.
Voin vilpittömästi sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois.