Elisa Merenkivi

Ennen Oriflamea elämäni oli täysipainoista kolmen lapsen ansioäidin arkea. Olen tehnyt 32 työvuottani kouluruokalan vastaavana. En kuitenkaan ajatellut sitä työnä, vaan tärkeintä minulle oli, että lapset saivat ruokaa myös huonoista ajoista huolimatta. Koulumaailma mahdollisti myös sen, että sain pidettyä lomani samaan aikaan lasteni kanssa, mikä oli minulle rahaa tärkeämpää. Työ kouluruokalan vastaavana ja perheen hyvinvoinnista huolehtiminen täyttivät päiväni niin, ettei aikaa riittänyt harrastuksille. Kun lapset kasvoivat, halusin jonkun harrastuksen täyttämään tyhjiötä. Tyttäreni poikaystavän äiti halusi minut mukaan Oriflameen. Tietysti ensin vastustin, mutta sitten se vei minut mukanaan.

Nousin nopeasti Business Classiin, ja pääsin ihanille BC-matkoille Tallinnaan, Pärnuun, Ahvenanmaalle ja Ylläkselle. Ne olivat upeita matkoja, joissa oli hienoja illallisia, kiertoajeluja, tutustumisia yrityksiin, moottorikelkkailua, hiihto- ja laskettelukoulua ja tietysti shoppailua. Oli hienoa kuulua Oriflamen eliittiin. Kaipaan ystaviäni niiltä ajoilta, terveisiä heille!

Tuli vuosi 2006, ja kisa ensimmäisestä Vuoden Oriflamelainen- tittelistä. Kisan edetessä huomasin mahdollisuuteni, ja aloin haaveilla voitosta ja mahtavasta pääpalkinnosta saada Jaguar vuodeksi käyttööni. Koitti tammikuu 2007, ja hienossa juhlagaalassa minulle luovutettiin Jaguarin avaimet. Olin juhlittu myyntitykki. Tuntui utopistiselta saada niin upea auto. Lämmin tunne valtaa mieleni ajatellessani tuota aikaa. Jaguar toi elemääni luksusta, valkoista nahkaa, jalopuuta ja ykkösluokan tunnelmaa. Jaguar houkutteli myös hieman hurjastelemaan; pieni kaasunpainallus ja olin hetkessä ylittänyt sallitun nopeuden, minkä seurauksena löysin itseni istumasta poliisiautossa. Päättelin, että virkavaltaa vain kiinnosti, kuka ajaa niin hienoa autoa.

Siitä eteenpäin elämäni oli vauhdikasta. Päätin, että vuosi Jaguaria riittää minulle, mutta kun vuosi eteni, huomasin taas olevani kisassa mukana. Historiaan jäi voidepurkin verran häviötä. Pettymys oli kova, vaikka maallisesta asiasta olikin kyse. Olin saavuttanut paljon Myyntikonsulttina ja pidin hallussani huikeaa Suomen ennätysmyyntiä, mutta se motivoinut enää. Siksi ryhdyin perustamaan omaa ryhmää. Kova työ ja 10 valmistunutta nimivihjettä kesän aikana palkitsivat minut Pariisin matkalla, jonka ansaitsi lisäkseni vain Tarja Lahti-Röyskö. Olimme Tarjan kanssa kuin piispat pappilassa muun muassa illallisella Lidossa markkinointipäällikkö Anna-Maija Toivosen huomassa. Pariisissa kerroin olevani maailman onnellisin, sillä olin juuri ostanut unelmieni kahvilan, ja aloin yrittäjäksi. Liekö Oriflamesta saatu vauhti antanut rohkeutta kokeilla rajojani.

Matkustelu jatkui. Seuraavaksi lensimme Antin kanssa New Yorkiin viikoksi myyntipäällikkötason matkalle. Näimme paikkoja, jotka ennen vilahteilvat vain TV:ssä. Piti hakea ideoita kahvilaani. Aikaisemmin meillä ei ollut mahdollisuutta, eikä tarvettakaan matkustella, lentäminenkin oli vierasta. Mutta nyt... vauhdikas vuosi vei minut Pariisiin, New Yorkiin, kahdesti Kööpenhaminaan ja vielä Prahaan, joka oli lahjakorttimatka Jaguar-vuodesta. Suomen ennätys oli hyvä itsetunnonkohottaja, olimme rohkaistuneet kokemuksista, ja selvisimme kahdestaan Prahan reissusta. Kävely Kaarlen sillalla ja shoppailu luonnistuivat minun huonolla kielitaidollani. Katsoessani täysikuuta Prahan kaupungin yllä sanoin ääneen, miten onnellinen olen. Sanontani ’tapahtuu kerran elämässä’ oli totta.

Näissä tarinoissa kerrotaan usein, miten perhe on tukenut harrastusta. Minä olen taistellut, olemme riidelleet mieheni kanssa usein harrastuksestani, ja perhe on pelännyt jaksamistani. Harrastus työnä ansiotyön ohella on ollut rankkaa. Nyt minulla on Pyörni, eli kahvila, jonka sijainti on parempi kuin koskaan olisin voinut edes kuvitella. Sain mahdollisuuden, joka tekee elämästäni vieläkin antoisampaa. Käytössäni on lähes 300 neliötä myymälä- ja kahvilatilaa, ja työtä riittää entistäkin enemmän.

Kirjoittaessani tämän tarinan loppua, takanani ovat elämäni rankimmat viikot. Mieheni on sairastunut vakavasti, ja pelkään, ettei haaveeni yhteisestä vanhuudesta toteudu. Vaikeina hetkinä olen luottanut siihen, että jos olen saanut synnyinlahjana edes puolet 92-vuotiaan äitini alkunaisen sisusta, kestän. Myös positiivisuus ja ystävät kantavat eteenpäin. Pian varaan taas kesäisen matkan Kööpenhaminaan katsomaan veljentytärtäni.

Tiedätte minusta jo paljon. Lämmin tunne valtasi minut, kun toimitusjohtaja Rakel Lassila heijasti Finlandia-talon screenille kuvan minusta ja koiranpennustani Turbosta. ”Äitiä odotettiin kotiin monta kertaa” Rakel sanoi. Äitiys on minulle omaa elämää tärkeämpää, ja sen haluan kertoa teille kaikille, nykyisille ja tuleville, äideille. Lapset ja nuoret tarvitsevat meitä, omat harrastukset tulevat heidän jälkeensä.

Tällä hetkellä elän kovin kiireistä aikaa. Merkitsen kalenteriini liikaa tapahtumia ja velvollisuuksia. Soitan tärkeät puhelut aina autossa istuessani, ja hetkittäin toivon kiireettömämpää elämää.

Minulla on palava halu toteuttaa monia ideoita Pyörnillä. Maalaiskodin perintöä ovat työn kunnioittaminen ja perhearvot. Mottoni on että lasten kanssa tulee olla 20 vuotta, ja arvostan miestä, joka on jaksanut odottaa. Pidän haasteista, ja haaveissani on, että vielä jonain päivänä kirjoitan kirjan.